maanantai, 26. helmikuu 2018

Tuntematon nugetti

Kana ei ole vain kana, vaan ovi lukemattomiin mahdollisuuksiin.” Näin eräs suomalainen yritys mainostaa kotisivuilla tuotteitaan. Reseptit ja ruokakuvat pursuavat kauniisti aseteltuja annoksia, ja niiden värimaailma on suorastaan aurinkoinen. Täältä voi lukea kuinka helppoa, monipuolista ja nopeaa on valmistaa broileriruokia vaikka kuun jokaisena päivänä. Kauniista mainonnasta huolimatta broilerituotanto on tehotuotantoa, jossa yksittäisellä eläimellä ei ole minkäänlaista arvoa.

 

Broileri ei ole lintulaji, vaan eri kanarotujen sekoitus, joka on jalostettu nimenomaan lihantuotantoa varten. Jalostuskokeilut alkoivat 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa, ja Suomessa broilerituotanto käynnistyi 1960-luvun vaihteessa. Broilerikasvattamot ovat valtavia halleja, joissa saattaa kasvaa samanaikaisesti 60 000 lintua. Luonnottoman suurten parvikokojen vuoksi elintilaa yhtä teuraspainoista lintua kohden on noin A4-kokoisen paperiarkin verran. Luonnonvaraisessa kanaparvessa elää yleensä enintään 30 lintua. Broilerin kasvatuksessa luontaisella käyttäytymisellä ei ole merkitystä, sillä linnun ainoa tehtävä on syödä ja kasvaa nopeasti.

 

Broilerin matka untuvikosta pataan kestää viisi viikkoa. Jalostus on pyrkinyt korostamaan lopputuotteelta vaadittavia piirteitä. Broilerin suuret rintalihakset ovat saaneet parikseen vankat jalat, jotka pystyvät kannattelemaan nopealla vauhdilla kasvavaa lintua. Aina sisäelimet eivät pysy kasvuvauhdissa mukana. Raajarikot tai kovissa kivuissa elävät linnut eivät välttämättä pääse syömään ja juomaan, vaan kuolevat janoon. Enemmistö joutaa toki teuraaksi asti. Väitteet kärsimystä aiheuttavasta jalostuksesta ovat saaneet osakseen ihmetystä. Suomessa tuotantoeläimiä kohdellaan hyvin. Sen tueksi lihapaketin kylkeen liimataan kuva uljaasta linnusta hassu hattu päässä.

 

Broilerin syöminen merkitsee monelle samaa kuin banaanin tai perunan. Perunalla ja broilerilla on toki se ero, että broileri oli joskus elävä olento. Ajatus siitä on monelle kuitenkin liian kaukainen. Kuluttaja voi valita siistin, valmiin paketin kaupan hyllyltä, eikä lihan alkuperää tarvitse ajatella. Ei se välttämättä kiinnostakaan. Mainonnan perusteella perhetilabroileri unelmoi itsekin pääsystä fileiksi. Eläinoikeustahojen julkiset puheenvuorot eläinten pahoinvoinnista kääntyvät puolestaan usein viherpropagandaksi Suomen niin kovin vastuullista lihantuotantoa kohtaan. Salakuvat kasvattamoiden lattialle kuolevista linnuista on otettu ulkomailla tai vähintään lavastetuissa olosuhteissa.

 

Broilerin syöminen ei ole perimmäinen ongelma. Lihansyönti itsessään ei ole ongelma, eikä lihaa syövä ihminen paholainen. Paha on kokonaisessa systeemissä ja sen tavassa toimia mielivaltaisesti. Broileri luotiin vain yhteen tarkoitukseen, eikä sillä ole muita mahdollisuuksia. Kyse on puhtaasti rahaa tuottavasta hyödykkeestä, johon ihmisellä on etuoikeus, koska ihminen sen loi. Myös broilerikasvattajan tarvitsee ruokkia itsensä ja lapsensa. Yrittäjät tekevät palveluksen kansalle tuottamalla kotimaista. Parannus lintujen kasvuolosuhteisiin revittäisiin kuitenkin tuottajien ja kuluttajan selkänahasta. Se vasta epäeettistä olisikin.

 

Onnellista broileria ei ole olemassa. Tehotuotettu broileri ei lyhyen elämänsä aikana näe kertaakaan auringonvaloa. Sen silmät ovat herkistyneet valolle. Jalostaminen on selvästi tuottanut tulosta. Ihminen ei ole kuitenkaan onnistunut poistamaan linnusta lintua - kuoriutunut broileri on utelias ja sillä on tarve leimautua. Kanaruokien syönnin voi oikeasti lopettaa. Ja jos ei voi, saattaa lohduttautua tietäen, että broilerin surkea elämä kestää onneksi niin lyhyen aikaa.

 

 

Broilers%20%281%29.jpg

 

Kuva: http://alq.org.au/broiler-chickens

perjantai, 7. heinäkuu 2017

Minä sinua vaan

On tieteellinen fakta, että jos ihminen pystyisi valitsemaan kumppaninsa vain järkiperustein, päätyisimme yksin. Ei sen vuoksi, että kokisimme kyseisen vaihtoehdon paremmaksi, vaan koska vaihtoehtoja olisi yksinkertaisesti liikaa. Tutkijoiden mukaan järkiperäinen ajattelu ei ole pitänyt ihmistä ennenkään hengissä. Toisaalta intuitiokin voi viedä harhaan. Järkeily pilaa silti tunteen.

Tutkimusprofessori Anna Rotkirch painottaa, että rakkauteen kuuluu oletus, että juuri hän on se oikea. Vaikka parinvalinta on tieteellisesti ennustettavissa, emme kuule rakkaustarinoiden alkaneen koska ”immuunipuolustusjärjestelmämme olivat tarpeeksi erilaiset” (tämän on tarkoitus taata terveitä jälkeläisiä). Tarvitsemme toki analyyttista ajattelua. Hullaantuminen on ihmiselle lajityypillinen ilmiö, jonka tarkoitus on taata lajimme säilyminen. Vastaavasti rakkaus tarvitsee kokemuksen tunneyhteydestä, jakamisesta, fyysisestä läheisyydestä ja seksuaalisuudesta. Järkeily pilaa kuitenkin tunteen.  

Ensimmäinen ilta mieheni seurassa muutti kaiken. Aivoissani oli käynnistynyt neurokemiallinen muutostila. Se tuntui kuitenkin siltä, että hyvin nopeasti oli kevyempi hengittää. Eleet, tuoksut, ääriviivat ja valot piirtyivät oudon elävinä. Pidin häntä valtavan puoleensavetävänä. En kiiltokuvamaisella tavalla, hänessä oli tietynlaista tummuutta ja syvyyttä, johon teki mieli kietoutua. Vakavien kasvojen takaa paljastuikin hänen ennalta-arvaamattoman kiehtova maailmansa. Se on hänen ehdoton valonsa.

Useat eri tekijät muodostavat näkymättömän riman sille, kenet koemme mielenkiintoisiksi. Geneettinen yhteensopivuus ja oma hormonitasomme määrittävät pitkälle sen, kehen ihastumme ja mahdollisesti rakastumme. Romanttinen rakkaus voi syventyä kumppanuusrakkaudeksi senkin jälkeen, kun alkuhuuma on hälvennyt. Silloin tarvitaan hyväksyntää, kunnioitusta ja arvostusta, mutta yhtä vahvasti päätöstä rakastaa. Parisuhteen solmimisen mahdollisuus kuitenkin kasvaa, kun rationaalinen puolemme on sopivasti sumentunut.  

Vietti hakeutua toisen ihmisen seuraan ja päätös pysyä rinnalla eivät ole automaattinen jatkumo. Mutta järkeily pilaa ja niin edelleen. Kun mieheni puristi minut käsivarsiensa suojaan, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Hänen tummien silmäripsiensä takana kirkkaat silmät olivat niin täynnä vastauksia, että janosin hengittää häntä. Vaikka kyseessä ovat hänen lähettämänsä feromonit, tuoksuu hän vain paremmalta kuin mikään muu. Geneettisesti katsoen hän on kenties sopiva, mutta minulle hänen hymyssään on pala kokonaista maailmaa.

Tieteellinen ajattelu on liian hidasta arkikokemuksiin. Pelkästään järjellä tehdyt päätökset jättäisivät meidät pohtimaan ikuisesti. Mikäli parisuhteen kiintymyssuhde on turvallinen, estää se masennusta ja ennustaa korkeampaa elinikää yksineläjiin verrattuna. Syy miksi järkeily pilaa tunteen on tutkimuksellisesti tosi.

 

pandas.jpg

Kuva: weheartit.com

perjantai, 17. helmikuu 2017

X+Y

Onko onnelle yhtälöä? Onni ei tule etsien vaan eläen. Onni asuu meissä jokaisessa. Onni voi tipahtaa jopa ruosteisesta räystäästä, varokaa. Matematiikassa yhtälön ratkaisulla tarkoitetaan kaikkia niitä muuttujan eli tuntemattoman arvoja, jotka toteuttavat yhtälön. Kun muuttujia on vain yksi, sitä merkitään yleensä kirjaimella x. Jos onni on lopputulos, millä x:n arvoilla se toteutuu?

Matematiikassa yhtälöt kirjoitetaan silloin, kun ei tiedetä, mikä luku on tuntemattoman paikalla. Matematiikasta poiketen onnella ei kuitenkaan ole yleisiä säännönmukaisuuksia. Muuan tutkijat ovat uskoneet onnellisuuden olevan riippuvainen geenistä, joka ohjaa aivojen serotoniinitasoa. Toisin sanoen tutkimus väittää, että olisi ennalta määrättyä, kenelle onni on mahdollinen. On myös heitä, jotka eivät osaa pukea onnea sanoiksi tai joiden mielestä niin ei voida tehdä. Onko onni vain hypoteesi, jota ei voida ratkaista?

Matemaattiset yhtälöt voidaan ratkaista käyttämällä niiden ratkaisuun tarkoitettuja kaavoja. Onnen väitetään olevan kiinni yksinkertaisissa, aineettomissa asioissa. Vaihtoehtoisia selityksiä on annettu lukemattomat määrät väliltä ystävyys, pyyteettömyys ja pettymysten selättäminen. Siinä missä matemaattiset yhtälöt voidaan tulkita oikeiksi tai vääriksi, onnelle ei voida tehdä samaa. Onni tarkoittaa jokaiselle erilaisia asioita, ja jos onnelle on määritelmä, se muuttuu usein elämän aikana. Toisille onni on kaurapuuro, toisille lottovoitto. Joillekin se on puhdas vesi. Saattaa olla niinkin, että kuvittelemme onnen olevan jotain suurempaa emmekä osaa olla onnellisia pieniin tekijöihin.

Niin matemaattiset yhtälöt, kuin onnikin, vaatii kokeiluja. Toisinaan yhtälöt aukeavat vasta useiden yritysten jälkeen ja yllättävän monesti vastaukset ovat melko yksinkertaisia. On myös yksi muistisääntö. Ajoittain onni on luopumista. Kokeilu suodattaa näin ollen pois ne arvot, jotka eivät toteuta yhtälöä. On tarpeellista ottaa huomioon, että onneen voi riittää sekin, kun lopettaa hetkeksi vastausten tavoittelun ja keskittyy vain katselemaan ympärilleen. Yhtälöitä voidaan kirjoittaa uudelleen, mutta kaurapuuro jäähtyy ja juomavesikin voi saastua.

Onnelle ei ole olemassa absoluuttista vastausjoukkoa. Suurella todennäköisyydellä onni on itsekin muuttuja, ei vastaus. Näin ollen se saa kaikki ne arvot, jotka antavat vastaukseksi toivoa, turvaa, haasteita ja hyvää oloa. Onni ei ole matematiikkaa, mutta joillekin onni saattaa löytyä matematiikasta. Jos taas on äärettömän huono luonnontieteellisissä aineissa, onni muodostuu osaltaan siitä, että yhtälöitä ei tarvitse laskea yksin.

 

happiness-is-only-real-when-shared8.jpg

Kuva: http://www.quotesvalley.com/quotes/love/page/1379/

torstai, 10. maaliskuu 2016

Valkoinen hamsteri

Huhtikuisena lauantaiyönä 1986 Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa tapahtui maailman historian pahin ydinvoimalaonnettomuus. Voimalan neljännen reaktorin teho nousi hallitsemattomasti, ja kello 1.23 se räjähti. Radioaktiivinen savu levisi nopeasti kahden kilometrin päässä sijaitsevan Prypjatin kaupungin ylle. Näkymätön kuolema laskeutui ympäristöön tehden Prypjatista aavekaupungin.

Kuolemankatkuinen Tŝernobylin ydinvoimala sijaitsee lähellä nykyistä Valko-Venäjän rajaa. Valtion maaperästä yli 20 prosenttia saastui radioaktiivisen laskeuman vuoksi. Nobel-palkittu, valkovenäläinen kirjailija Svetlana Aleksijevitš on kirjoittanut haastattelujen pohjalta teoksen Tŝernobylista nousee rukous. Aleksijevitŝ antaa äänen niille tavallisille ihmisille, joiden elämänhistorian Tŝernobyl kirjoitti uudelleen. Kirja sisältää kaikenkattavia välähdyksiä siitä elämästä, joka jäi jäljelle katastrofin jälkeen.

Neuvostoliitto piti Tŝernobylin onnettomuuden salassa eikä ihmisille ilmoitettu tilanteen vakavuudesta. Säteilymittarien ja suojavarusteiden puuttuminen ei ollut ainoastaan välinpitämättömyyttä, vaan harkittua ideologiaa, joka piiloutui pitkän valtaketjun taakse. Aleksijevitŝin kirjassa puheenvuoron saa muun muassa fyysikko, joka poliittiselta taholta uhattiin sulkea mielisairaalaan, kun hän dokumentoi ydinonnettomuuden vaikutuksista. Neuvostoajan hengessä Tŝernobylille uhrautuneet olivat sankareita. Paniikin välttäminen oli tärkeämpää kuin yksittäisen ihmisen henki.

Tŝernobyl on osoitus kokonaista kansakuntaa kohdanneesta laiminlyönnistä, mutta samalla se on surullinen tarina tietämättömyydestä. Ydinteknologia ei tuntenut Neuvostoliitossa hätätilanteiden mahdollisuutta. Ihmisten oli vaikea kuvitella, että heidän itsensä valjastama atomi tappoi. Sodanaikaisten ydinpommien tuho Hiroshimassa ja Nagasakissa tiedettiin, mutta Tŝernobyl räjähti rauhan aikana. Pelloilta niitettiin radioaktiivista viljaa ja siitä jauhettua rehua syötettiin karjalle. Karjan lihaa syötettiin ihmisille. Elettiin kuten ennen onnettomuutta, sillä tŝernobylilainen kuolema oli tuntematon.

Tŝernobyl, kuten mikä tahansa muukaan ihmiskuntaa koskeva katastrofi ei ole vain syy-seuraussuhteita. Onnettomuuksien ja sotien filosofia perustuu yleensä siihen kauheuteen, jota jälkisukupolvet käyttävät varoittavana esimerkkinä. Aleksijevitŝin kirja avaa sen puolen Tŝernobylista, joka tieteiskirjallisuudesta jää uupumaan, mutta joka on voimakkaampi kuin yksikään atomi. Syvimmällä elävät aina inhimilliset pelot. Oman kodin ja rakkaiden menetys koskee kipeimmin. Tŝernobylin räjähdys ei merkinnyt vain säitelysairauksia, se oli toteutunut painajainen, joka olisi voitu estää.

Prypjat on yhä aavekaupunki. Väitetään, että kehittyneen tekniikan ansiosta Tŝernobylin kaltainen tapahtuma ei ole nykyaikana enää mahdollinen. Aleksijevitŝin kirja on arvokas teos, ja juuri siksi jääköön se ainoaksi. "Minun pieni valkoinen hamsterini jäi kotiin, me jätettiin se sinne lukkojen taakse. Me jätettiin sille ruokaa kahdeksi päiväksi. Sitten me lähdettiin sieltä pois koko loppuelämäksi..."

 

10711100873_55c314ddf6_b.jpg

Kuva: www.flickr.com

torstai, 24. syyskuu 2015

Puutostiloja

Tilannetaju on kokoelma sosiaalista älykkyyttä. Se hioutuu kokonaisuudeksi osatekijöidensä summana, joita ovat muun muassa tahdikkkuus, hienotunteisuus ja harkintakyky, usein myös nokkeluus ja läsnäolo. Tilannetaju rakentuu toisten ihmisten sekä ympäröivän ajan ja paikan huomioon ottamiselle. Se on vuorovaikutuksen kannalta hyvin arvokas väline. Tilannetajun puuttuminen altistaa puolestaan idiotismille.

Yksi tilannetajun ideoista on olla tuottamatta hämmennystä, häpeää tai pahaa mieltä muille läsnäolijoille, siksi hautajaisissa ei yleensä kerrota vainajasta huonoja vitsejä. Millä tilannetajun räikeä ontuminen voidaan sitten selittää? Mikä on syynä siihen, että toiset ihmiset tuntuvat laukovan vääriä sanoja aina väärässä paikassa, sillä vaikka tilannetajun puuttuminen voidaankin erottaa tahallisesta ilkeydestä, on lopputuloksena silti usein samanlainen verbaalinen kompostikasa.

Tilannetajun arvo muodostuu ihmisen kyvystä hahmottaa tilanteita ennen omaa kommentointia tai huulenheittoa. Useimmissa tapauksissa tilannetaju alkaa hämärtyä sen vuoksi, että tilanteet ja ihmiset eivät anna näkyviä vihjeitä kommunikoida tuottavalla tavalla. Sopimattomia lauseita pääsee ilmoille, koska tilannetta tai ihmistä ei lueta oikein. Onko kyse sitten siitä, että tilannetaju on lahjakkuutta nähdä monimutkaisia psykologisia vinkkejä ja tahdittomuus vain herkkänahkaisten tulkintaa?

Tilannetajun haastavuus on toki siinä, että jokainen tulkitsee toisia ihmisiä ja ympäröivää maailmaa omasta kokemuspohjastaan. Syntyy kuuluisa ristiriita: toiselle neutraali toteamus voi olla toiselle sodanjulistus. Tilannetaju perustuu lisäksi taidoille, jotka sisältävät tunnetilojen tunnistamista, toisten kuuntelemista ja huumorintajuakin, joten on inhimillistä, että sosiaalisesti taitavakin erehtyy joskus sanojensa ajoituksessa. Vahingot on pystyttävä silti erottamaan harkitsemattomuudesta, joka synnyttää möläyttelyefektin poikkeuksetta myös tilanteissa, joissa sitä pitäisi tietoisesti välttää.

Tilannetajua voi opetella, se ei ole synnynnäinen ominaisuus. Monet persoonallisuuden piirteet kyllä auttavat hyvän tilannetajun muovautumisessa, sillä toisilla ihmisillä on luontaisia kykyjä parempaan harkintakykyyn ja tunteiden tulkitsemiseen kuin toisilla. Geneettisiä vahvuuksia suurempi vaikutus on kuitenkin sosiaalisella kasvatuksella ja eritoten oman itsensä harjaannuttamisella. Ihminen, joka ei ota huomioon tulkinnanvaran mahdollisuutta sanoilleen eikä harkitse sanallista ulosantiaan, ei suurella todennäköisyydellä ikinä ymmärrä sen tuhoja itsellensä, saati muille.

Tilannetajun suurin merkitys on elää harmoniassa muiden lajitoverien keskuudessa. Monia ihmisiä se edesauttaa myös ammatillisesti, joissain tapauksissa tilannetaju luo suoranaisesti tietä menestykselle. Sen halveksuminen taas on polku typeryyden kyläyhteisöön, sillä jo hyvät käytöstavat voidaan lukea kuuluvaksi tilannetajun ympyrään. Tilannetajua on siksi valitettavasti joskus myös kehottaa pitämään tahdittomia suunsa kiinni, sillä kaikki eivät koskaan opi.