Huhtikuisena lauantaiyönä 1986 Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa tapahtui maailman historian pahin ydinvoimalaonnettomuus. Voimalan neljännen reaktorin teho nousi hallitsemattomasti, ja kello 1.23 se räjähti. Radioaktiivinen savu levisi nopeasti kahden kilometrin päässä sijaitsevan Prypjatin kaupungin ylle. Näkymätön kuolema laskeutui ympäristöön tehden Prypjatista aavekaupungin.

Kuolemankatkuinen Tŝernobylin ydinvoimala sijaitsee lähellä nykyistä Valko-Venäjän rajaa. Valtion maaperästä yli 20 prosenttia saastui radioaktiivisen laskeuman vuoksi. Nobel-palkittu, valkovenäläinen kirjailija Svetlana Aleksijevitš on kirjoittanut haastattelujen pohjalta teoksen Tŝernobylista nousee rukous. Aleksijevitŝ antaa äänen niille tavallisille ihmisille, joiden elämänhistorian Tŝernobyl kirjoitti uudelleen. Kirja sisältää kaikenkattavia välähdyksiä siitä elämästä, joka jäi jäljelle katastrofin jälkeen.

Neuvostoliitto piti Tŝernobylin onnettomuuden salassa eikä ihmisille ilmoitettu tilanteen vakavuudesta. Säteilymittarien ja suojavarusteiden puuttuminen ei ollut ainoastaan välinpitämättömyyttä, vaan harkittua ideologiaa, joka piiloutui pitkän valtaketjun taakse. Aleksijevitŝin kirjassa puheenvuoron saa muun muassa fyysikko, joka poliittiselta taholta uhattiin sulkea mielisairaalaan, kun hän dokumentoi ydinonnettomuuden vaikutuksista. Neuvostoajan hengessä Tŝernobylille uhrautuneet olivat sankareita. Paniikin välttäminen oli tärkeämpää kuin yksittäisen ihmisen henki.

Tŝernobyl on osoitus kokonaista kansakuntaa kohdanneesta laiminlyönnistä, mutta samalla se on surullinen tarina tietämättömyydestä. Ydinteknologia ei tuntenut Neuvostoliitossa hätätilanteiden mahdollisuutta. Ihmisten oli vaikea kuvitella, että heidän itsensä valjastama atomi tappoi. Sodanaikaisten ydinpommien tuho Hiroshimassa ja Nagasakissa tiedettiin, mutta Tŝernobyl räjähti rauhan aikana. Pelloilta niitettiin radioaktiivista viljaa ja siitä jauhettua rehua syötettiin karjalle. Karjan lihaa syötettiin ihmisille. Elettiin kuten ennen onnettomuutta, sillä tŝernobylilainen kuolema oli tuntematon.

Tŝernobyl, kuten mikä tahansa muukaan ihmiskuntaa koskeva katastrofi ei ole vain syy-seuraussuhteita. Onnettomuuksien ja sotien filosofia perustuu yleensä siihen kauheuteen, jota jälkisukupolvet käyttävät varoittavana esimerkkinä. Aleksijevitŝin kirja avaa sen puolen Tŝernobylista, joka tieteiskirjallisuudesta jää uupumaan, mutta joka on voimakkaampi kuin yksikään atomi. Syvimmällä elävät aina inhimilliset pelot. Oman kodin ja rakkaiden menetys koskee kipeimmin. Tŝernobylin räjähdys ei merkinnyt vain säitelysairauksia, se oli toteutunut painajainen, joka olisi voitu estää.

Prypjat on yhä aavekaupunki. Väitetään, että kehittyneen tekniikan ansiosta Tŝernobylin kaltainen tapahtuma ei ole nykyaikana enää mahdollinen. Aleksijevitŝin kirja on arvokas teos, ja juuri siksi jääköön se ainoaksi. "Minun pieni valkoinen hamsterini jäi kotiin, me jätettiin se sinne lukkojen taakse. Me jätettiin sille ruokaa kahdeksi päiväksi. Sitten me lähdettiin sieltä pois koko loppuelämäksi..."

Kuva: www.flickr.com